Maallistumisen merkityksiä: Medikalisaatio ja minäkeskeisyys

On aika jättää hyvästit kesäajalle. Kesäajan alussa olen lupaillut tänne tekstiä maallistumisesta ja sen aiheuttamista ajan käsityksien muutoksista. Noh, väliin ovat tulleet niin sivistys ja Snellman, kiertelevä tekstittäjä Leino kuin mätäkuun jutut. Onnekseni en tätä blogia kirjoita ammatikseni, vaikkakin haluan pitää tämän ammattimaisena. Olen myös elämänkokemuksieni myötä oppinut, että jokaiselle asialle on oma aikansa – välillä jotain vain joutuu odottamaan pidempään kuin on suunnitellut. Ihmiselämässä ajan kokeminen muuttuu myös iän karttuessa. Yhtenä ajan kokemisen osa-alueena on ikuisuuden käsitys. Maallistumisprosessi 1800-luvulla, muutosten vuosisadalla, on vaikuttanut aikakäsitykseen muokatessaan ihmisten suhtautumista ikuisuuteen ja siten lopulta myös elämäntapoihin ja kulttuuriin. Lähdetään kuitenkin liikkeelle Ruotsiin kuulumisen ajan kristillisyydestä.
 
Katolisuus ja luterilaisuus ovat omina aikoinaan kuuluneet Ruotsin vallan alla tiukasti osaksi valtiota ja siten kristillisyys on vaikuttanut myös ihmisten elämänmuotoon. Esimerkiksi joka sunnuntai on pitänyt lähteä kirkkoon, vaikka olisi ollut mitä muuta omassa elämässä tärkeämpääkin tehtävää. Tätä on valvottu tarkkaan. Vielä tuolloin on uskonnollisen tulkinnan mukaan ajateltu, että maanpäälisen elämän arvona on ollut antaa mahdollisuus valmistautua ikuiseen elämään. Sairautta ja kuolemaa on pidetty Jumalan tahtona. Kristillisen aikakäsityksen alkuna on ollut maailman luominen ja päätteenä viimeinen tuomio. Kristillisen näkemyksen mukaan jokaiselle on suotu tietty aika maanpäällä, minkä takia vielä 1800-luvullakin kuolinilmoituksissa on ilmoitettu tarkka kuolinaika. Ihmisen viimeiset hetket on kirjeissä kerrottu myös kellonajan tarkkuudella. Hyvän elämän ehtona on ollut kuolemattomuuden varmistaminen ja sielun pelastaminen kristillisyyden harjoittamisella jokapäiväisessä elämässä erilaisien rituaalien avulla. 
 
Vaikka kuoleman kuvausten ja kirjoittamisen uskonnollisen tason liittyminen yhteen oli yleinen ominaisuus vielä 1800-luvun kansankirjoittajien päiväkirjoissa ja omaelämäkerroissa, tuolloin tapahtui jo monia muutoksia maallistumiseen päin. Maallistuneessa yhteiskunnassa hyvän elämän ehtona toimivat suunnittelu, ennakointi ja tulevaisuuteen valmistautuminen. Maallistumisprosessin yhtenä vaikuttajana oli vuonna 1859 julkaistu Charles Darwinin Lajien synty. Samoihin aikoihin alkoi murentua säätyjärjestys, mikä oli saanut voimansa uskonnon patriarkaalisesta ajattelutavasta ja Lutherin Vähä-katekismuksen Huoneentaulun kolmisäätyopista. Jälkimmäisen opin juuret tosin olivat jo keskiaikaisessa perinteessä. Säätyjärjestelmän murentuessa 1800-luvulla teollistumisen ottaessa paikkaa omine ihmisarkeen vaikuttavine tapoineen myös uskonnon asema elämäntavan määrittäjänä alkoi heikentyä.
 
Muutosten vuosisadalla huomio alkoi kiinnittyä sielusta kehoon: Aiemmilla vuosisadoilla papit olivat määritelleet oikean ja hyvän tavan elää, 1800-loppupuolelta lähtien lääkärit alkoivat ohjeistaa ihmisten elämää. Medikalisaatio määritteli hyvän elämän perustaksi kehollisen hyvinvoinnin ja siitä huolehtimisen – 1800-luvun uusi ihminen otti vastuuta terveydestään, jossa puhtaus ja terveelliset elämäntavat olivat tärkeitä. Esimerkiksi 1900-luvun alun Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä terveellisyydessä ja sairauden hoidossa korostuivat nämä 1800-luvun terveysarvot: Halosille hankittiin vuohi, sillä vuohenmaidolla kerrottiin olevan parantava voima. Lääkäri taas neuvoi Jean Sibeliusta vähentämään lihan syöntiä ja vastaavasti lisäämään vihanneksia aterioihinsa. 
 
1800-luvulla kehon tullessa huomion kohteeksi piti sielukin määritellä uudestaan. Tämän tehtäväkseen otti vuosisadalla muotoutunut psykologia, eli sielutiede. 1800-luvun sielutieteilijät löysivät sivilisaatiosairauden, joka tuli esiin teollistumisen aikakauden hektisen rytmin siirtyessä ihmisten sisäiseksi pirstoutuneisuudeksi. Kun teknologia nopeutti matkoja ja toimintoja, myös ihminen pyrki nopeuttamaan omaa tahtiaan ja työtään. Työt saneli kello, eikä valonmäärä. Tämä sivilisaatiosairaus näyttää olevan voimissaan vielä nykypäivänäkin, kun ihmiset näännyttävät itsensä töidensä alle. Aikamme saarnaajina taas toimivat Pippa Laukka ja Kape Aihinen.
 
Niin kuin ajan kiireen tuntu ja yksilön oma velvollisuus huolehtia itsestään, myös medikalisaatio on lisääntynyt nykyaikaan. Yhä useampiin ongelmiimme tarjotaan vastaukseksi lääketieteellistä selitystä, hoitoa ja erityisesti lääkkeitä. Lisäksi 1800-luvulta alkaen ihmisen onnistumiset on alettu katsoa ihmisen omaksi ansioikseen, eikä kenenkään ulkopuolisen toimena. Näin jokaiselle on tullut velvollisuudeksi rakentaa itse elämäänsä ja saavuttaa mahdollisimman paljon. Jos et onnistu, olet epäonnesi vanki. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä ei palkata, vaikka olisivatkin päteviä. Tuleekin väistämättä ajatelleeksi, että nykyinen yksilö- ja jopa minäkeskeisyys kyynärpää-taktikointeineen ja vahvimmat selviävät, lue: rikastuvat entisestään, -ajatuksineen on maallistumisprosessin seurausta. Boomerit, köyhät ja työttömät hävetköön ja hävitköön. Sääty-yhteiskunnan ja patriarkaalisen yhteiskunnan ajasta ottaisin tähän nykyisyyteen ripauksen sitä yhteisöllisyyttä, jonka vuoksi perheestä, suvusta, yhteisöstä ja säädystä on huolehdittu. 
 
 
Tekstissä käytetyt lähteet
 
Keravuori, Kirsi: ”Rakkat poikaiset!” Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858–1887). Väitöskirja. Turun yliopisto 2015.
 
Konttinen, Riitta: Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. 3. painos. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013.
 
Ollila, Anne: Maallistuva aika – aikakäsitys 1800-luvun lopussa. Teoksessa: Salmi, Hannu (toim.): Menneen ja tulevan välillä. 1800-luvun kulttuurihistorian lukukirja. Turun yliopisto 2011.